Silmäteräni esittäytyvät,

Opiskellessani korkeakoulussa, päätin toteuttaa yhden haaveistani eli asua maaseudulla. Koska siihen oli oiva mahdollisuus, tartuin oitis tilaisuuteen. Rakastin asua yksin omakotitalossa ilman naapurien läsnäoloa. Lumityöt saattoi aamuisin tehdä vaikka yöpuvussa ja ruohoa leikata nakuna ilman ylimääräistä huomiota. Olen yksinäinen sielu ja rakastan omissa oloissa olemista. Mutta koulun ja kotitöiden vastapainoksi aloin kaivata vuoden jälkeen toisenlaista virikettä. Joten pistin aivolohkoni mietintätöihin ja mitä se keksikään.

Olen ollut syntymästäni lähtien eläinhullu. Kun opin ryömimään, innostuin kuulemma kovin ötököistä. Sen jälkeen paluuta ei enää ollut. Toisilla isovanhemmillani oli maatila, jossa tutustuin monenlaisiin kotieläimiin. Siat ja lehmät olivat suosikkejani. Varsinkin lehmä, joka oli nupo, omisti herttaisen luonteen. Kanat olivat myös suloisia, mutta hanhia ja varsinkin kalkkunoita sekä sonneja pelkäsin kovasti. Vuohelle veimme mökiltä tuliaisiksi punajuuria ja porkkanoita, jotka olivat sen suurta herkkua. Lampaissa ja kanissa vetosivat niiden pehmeät turkit ja sosiaalisuus. Eniten aikaani vietin kuitenkin talovahtien eli koirien sekä kissojen kanssa. Kissat olivat maatiaisia, jotka saivat mennä ja tulla halujensa mukaan. Koirarotu, jota isovanhempani suosivat, oli suomenpystykorva. Hyviä vahteja, joiden ilmeikkäisiin kasvoihin voi vain rakastua.

Kun elämääni katsoo taaksepäin, ei ole vaikea arvata, minkälaiseen ratkaisuun pohdintani johti. Kysymys kuului vain, mikä eläin minulle sopii. Eläimen tulisi olla helppo mukaanotettava, kun lähtee kyläilemään, mutta myös sellainen, joka pärjää yhden yön omillaan. Opiskelin tuolloin ahkerasti, joten lemmikin tuli olla sellinen, joka ei kaipaa jatkuvasti huomiotani. Sen tulisi kuitenkin olla kesy, jonka kanssa voi joka päivä touhuta ja joka tykkää rapsutuksista. Karvaisuus ei ole välttämätöntä, mutta se helpottaa viileästä talvesta selviytymistä. Hoidollisesti sen ei myöskään tule olla erityisen vaatelias, jotta vanhempani ja poikakaverini suostuvat sitä välillä hoitamaan. Koiran vielä joku kaunis päivä tulen omistamaan, mutta se hetki ei ollut vielä. Kissakin pyöri mielessäni, mutta ei kuitenkaan. Halusin jotain erilaista.

Päädyin lopulta siihen, että ostan kaksi saman lajin edustajaa. Silloin niillä on seuraa toisistaan ja minun ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa, jos en aina ole läsnä. Laji, johon päädyin, on myös laumaeläin. Kerätessäni tietoa lajista, ihastuin neljään rotuun. Lopulta oli helppo päättää, mitkä ovat minun ensimmäiseni. Yhden rodun pentuja ei ollut sillä hetkellä saatavilla ja toisen rodun pennut olivat jo myyty. Yhdeltä kasvattajalta tulisin saamaan uroksen, joten minun oli löydettävä enää naaras. Ja se löytyikin äkkiä myyntipalstalta. Tilasin hyvissä ajoin netin kautta tarvittavat tavarat ja murkinat, jotta pääsisimme alkuun. Suurin hankintani oli kaksikerroksinen asumus, joka tuntui tyhjänä todela suurelta, mutta on ollut paras ratkaisu asukkaiden tarpeisiin. Joko arvaat, keitä loppuvuodesta 2013 luokseni muutti?

Talouteeni muutti pitkiä korvia, töpöhäntiä ja rummuttavia takajalkoja. Kyllä vain. Mietinnöissä päädyin jatkuvasti kaniin. Ja sain vielä nopeasti ne rodut, joihin olin ihastunut. Naaras on rodultaan rex ja itse sanon häntä lehmäkuvioiseksi. Rexin turkki on lyhyt- ja tiheäkarvainen sekä erittäin pehmeä. Sitä kutsutaankin kuvaavasti samettikaniksi. Luonnetta rexeiltä löytyy ja se ei todellakan jää muiden eläinten varjoon. Huomasin luonteen itseppäisyyden sekä periksiantamattomuuden parissa päivässä. Tästä syystä päätin nimetä kanin uudelleen ja aloin kutsua häntä Diivaksi. Tullessaan minulle Diiva oli jo aikuinen kani, jonka ikää ei ole tiedossa. Hän ei ole näyttelykelpoinen kani, joten korvamerkit ja syntymätodistus uupuvat. Tästä huolimatta neito on valioyksilö, joka kerää ulkonäöllään kaikkien ihailevat katseet. Käytöstavat ovat sitten asia erikseen...

Uroskanini on nimeltään Skogsbackens Taube alias Tauski. Hänet leikattiin ennen muuttoa, joten jälkeläisiä ei ole luvassa, vaikka Diiva niin välillä luulee. Tauski syntyi toukokuussa 2013 ja muutti luoksemme saman vuoden marraskuussa. Rodultaan uros on hollantilainen ja väritykseltään keltamusta japanilainen ja ensimmäiset kuukautensa hän asui ruotsinkielisellä alueella. Tästä syystä ei siis ole mikään ihme, ettei hän aina ymmärrä suomenkieltä. Hollantilaisen tunnistaa hyvin kypärästä ja pöksyistä sekä pyöreästä ulkomuodosta. Näiden kanien tassut ovat niin karvaiset, että niiden on vaikea liikkua parketti-/laminaattilattialla ilman apua. Hollantilaiset ovat seurallisia, uteliaita ja osaavat hypätä korkealle. Leikattuna Tauski on selvästi se alistuvampi kani, joka on melkoinen mammanpoika.

On minulla vielä yksi lemmikki. Hänen kaltaisestaan olen haaveillut ala-asteelta lähtien ja vihdoin elokuussa 2014 toive kävi toteen. Ystävälläni on paljon viljakäärmeitä ja hän päätti kokeilla omien poikasten tekoa. Muniminen ja hautominen onnistivat hyvin ja kuinka ollakaan keväällä munista kuoriutui monta pientä narua. Ennen kuin ystäväni alkoi myymään poikasia maailmalle, sain varata niistä yhden itselleni. Käärmeeni on väriltää ghost eli yksi niistä väreistä, joihin olen mieltynyt. Käärme on uros, joten en halunnut nimetä häntä liian hienosti. Hieman tuumittuani miellyin nimeen Liero. Nimi kuvaa hyvin luonnetta, joka on lieromainen. Ajattelin saavani lemmikin, jota voin pitää huoletta kädessä, mutta toisin kävi. Poika nappaa ihoon kiinni heti, kun terraarioon käden työntää. Ystävystyminen on edelleen käynnissä.

Siinä tuli esiteltyä aarteeni lyhykäisyydessään. Jossain vaiheessa kerron karvakamuistani tarkemmin ja heidän elämänmenostaan saatte luke jatkossa varmasti kyllästymiseen asti. Myös Lierosta on jatkoa luvassa. 

Karvaisin terveisin

Hanska