Lierolle koti,

osa 1

Olen jo pitemmän aikaa harkinnut käärmeelleni isompaa, loppuelämän, kotia. Pääsiäisenä surffailin netin kirpputoreilla ja löysin miltei käyttämättömän terraarion huokeaan hintaan. Bonuksena vielä se, että terraario sijaitsi samalla paikkakunnalla. Aiemmin Liero on asustanut Exoterran lasiterraariossa, joka on enemmän korkea kuin leveä eli aivan vääränlainen viljakäärmeelle. Liero on kova poika kiipeilemään, mutta pohjapinta-alan tulisi silti olla laajempi, sillä viljakäärme ei ole varsinaisesti kiipeilevä laji. Tämä uusi terraario on pojalle enemmän kuin unelma.

Vanha Exoterra

Uusi terra: l 120 cm, s 60 cm, k 80 cm

Kaupanpäällisiksi sain lasilukon ja kasveja. Kun olimme kantaneet terraarion kotiin, katsoin sitä uusin silmin. En ollut osannut kuvitella asumusta niin isoksi  mielessäni. Illan mittaa ajatus tausta-/kiipeilyseinän tekemisestä vahvistui pienessä mielessäni. En kertonut aikomuksesta kumppanilleni, vaan päätin seuraavana päivänä yllättää hänet, kun tämä tulisi töistä. Otin selvää, miten kiipeilyseinä tehdään, menin rautakuppaan ja ostin tarvittavat kalut. Kun selitin rautakaupassa, mitä tulen tekemään ja millaisia tarvikkeita he suosittelevat, sain osakseni vain kummastelua. Paras kommentti oli: "Tuleehan se kiipeilyseinä terraarion ulkopuolelle?" Siinä vaiheessa kiitin avusta ja menin toiseen kauppaan.

Starkista sain erittäin hyvää palvelua. Siellä ei jumiuduttu ajatukseen käärmeestä ja terraariosta, vaan osattiin viedä ajatus aina valmiiseen taustaseinään asti. Ostin sieltä styroksilevyn, johon syvennyksiä ja ulokkeita tekisin. Yritin tunkea levyä autooni, mutta eihän se sinne mahtunut. Piti viedä levy takaisin kauppaan ja tulla hakemaan se isommalla autolla myöhemmin. Kun kumppanini palasi töistä, eihän minulla ollut kuin hirveä määrä välineitä olohuoneen lattialla ja iloinen ilmoitus, että nyt Starkkiin hakemaan styroksilevy. Yllätykseni jotenkin lässähti!

Tehty kieleke ja työtapaturma

Kun päätät tehdä moniulotteisen kiipeilyseinän käärmeellesi, mieti ensin kaksi kertaa. Ajatus kuulostaa helpolta, mutta touhu on aikaa vievää ja välillä hermoja raastavaa. Ohjeena voin sanoa vain että, mitä moniulotteisempi taustaseinä on, sitä mukavampi se on lemmikillesi kiipeillä. Eihän sileä seinä aktivoisi sinuakaan. Ensimmäiset asia, mitä tarvitset, ovat reipas mieli, aikaa ja jonkilainen ajatus siitä, millainen lopputuloksesta tulisi.

VAIHE 1

Tarvikkeet:
- styroksilevy tai Finnvoamia
- mittanauha
- kyniä
- veitsi
- sahanterä

Tarvikkeet ensimmäiseen vaiheeseen

Mittasin terraarion leveyden ja korkeuden, jotta tiesin, minkä kokoisen palan taustaseinäksi tarvitsen. Kaupassa minulle suositeltiin routaeristeistä styroksia sen kovuuden vuoksi. Päädyin ottamaan 10 cm:n paksuisen levyn, koska siihen pystyy kaivertamaan syviä koloja. Mittasin styroksin sopivan kokoiseksi, tein merkinnät ja sahasin ylimääräiset palat pois. Sahasin styroksin vielä keskeltä poikittaissuunnasta kahtia, jotta tausta mahtuisi terraarioon.

Sitten aloitin luovemman osuuden. Piirsin styroksiin kuvioita, merkkasin kohdat, joista tulisin vuolemaan ja kirjoitin kohtiin, joihin laittaisin ulokkeita. Kun tekele näytti mahdollisimman sekavalta, otin puukon käteen ja aloitin veistämisen. Ylimääräisistä styroksipaloista tein kielekkeitä ja ulokkeita, joten hukkapaloja syntyi niukasti. Jos kaivertaessa sain irrotettua isomman palan kokonaisena säästin sen ulokkeeksi.

Taustan kokeilu terraan ja tuumaustauko

Sahaus- ja veistelyvaiheessa parhaat kaverisi tulevat olemaan roskapussi ja imuri. Styroksipölyä ja pieniä paloja löytyy kaikkialta huoneistosta. Suosittelen tekemään koko kiipeilyseinäprojektin jossain muualla, kuin asuinhuoneistossa. Itse tietenkään en moiseen viisauteen ryhtynyt vaan tein kaiken kotona viimeistä vaihetta lukuunottamatta. Aluksi karvaiset ystäväni olivat touhustani kauhuissaan, mutta tottuivat toisena päivänä kummiin ääniin ja tulivat ihmettelemään touhujani lähemmin. Heidän mahansa viistää mukavasti maata pitkin, joten siivo oli melkoinen, kun nämä ystävät tekivät tuttavuutta styroksijätteeseen.

Diiva kävi moikkaamassa

Kun olet tyytyväinen lopputulokseen, istu alas, katso taustaa rauhassa ja mieti, voiko siihen tehdä vielä jotain. Jos vastaus on kyllä, tartu puukkoon ja veistele lisää. Jos vastaus on ei, voit siirtyä seuraavaan vaiheeseen. Jatkoa urakkaan seuraa ensi viikolla.

Vihdoin valmista

Veistoksellisin terveisin

Hanska

Aarrejahtiin,

Geokätköily, tuttavallisemmin kätköily, on mielenkiintoista puuhaa kaiken ikäisille ja kokoisille. Eri ikäiset huomioivat ympäristöä eri tavoin, joten harrastuksesta on helppo innostua koko perheen voimin. Useampi silmäpari onkin välillä tarpeeseen. Itse olin alussa aarrejahtia kohtaan hieman skeptinen, mutta asiaan perehtyneemmän ystäväni kanssa sitä eräänä kesänä kokeiltuani, olin myyty. 

Terijoensalavat virkistyspolulla

Pakkasimme eväät reppuun ja lähdimme ystäväni kanssa Hervannan metsiin etsimään yhteensä yhdeksää piiloa. Aluksi homma toimi hyvin - kuulemma liiankin hyvin. Löysimme kolme kätköä silmänräpäyksessä ja ajattelin, että tämäpä on helppoa. Yhtäkkiä homma kääntyi täysin päälaelleen. Haastetta riitti, kun aarre oli korkealla puussa tai muuten vain emme niitä löytäneet. Joidenkin kätköjen kohdalla jouduimme vain luovuttamaan.

Iltapäivällä vatsan jo kurniessa olimme löytäneet kuusi kätköä. Reissu oli täynnä onnistumisen sekä hienoisten pettymysten tunteita, kiinnostavia luontokohteita sekä kauniita maisemia. Tällaisiin paikkoihin en olisi eksynyt ilman kätköilyä. Postauksessa olevat kuvat ovat Pirkanmaalta, Etelä-Karjalasta sekä Etelä-Savosta. Kuvat ovat kätköjen lähettyviltä, mutta itse kätköpaikkaa niissä ei näy. Kun löydän kätkön, haluan tutustua myös sen lähiympäristöön, sillä aina kätkö ei ole itseni mielestä sillä mielenkiintoisimmalla paikalla. 

Bunkkerit kertovat karua tarinaa

Geokätköily on siis aarteiden etsintää luonnossa, joko kaupunkiympäristössä tai syvemmällä metsässä tai jopa vesistöissä. Kätköily on mielestäni innostavaa, loogista-ajattelua sekä ongelmanratkaisutaitoja kehittävää, mutta joskus myös erittäin turhauttavaa toimintaa. Kätköillessä saa liikuntaa ja energisemmän mielen aivan huomaamatta ja sitä voi tehdä omaan tahtiin. Itse tykkään etsiä useampaa kätköä kerralla ja sitten pitää pitemmän tauon harrastukseen. 

Aloittelijan, täytyy kirjautua geocaching.com-palveluun (ilmainen), josta pääsee etsimään  kätköjä. Kätkön piilottaja on julkaissut palveluun tarkat kordinaatit, josta kätkön löytää. Aarteenetsintään tarvitaan laite, jossa on gps ja laitteeseen asennettu geocaching-sovellus. Itse käytän älypuhelinta. Kätköilijän varustukseen kuuluvat vähintään myös kynä, mukavat kengät ja pientä purtavaa.

Puro solisee talvellakin

Itse geokätkö on purkki/rasia, jonka toinen kätköilijä on piilottanut. Usein kätkössä lukee: "Tämä ei ole roska." tai "Tämä on geokätkö." Kätkön sisällä on lokivihko, johon merkataan päivämäärä ja nimimerkki. Rasian koosta riippuen siellä voi olla myös kynä ja vaihtoesineitä. Kätköt on luokiteltu perus-, mysteeri- ja multikätköiksi. Kätkön kuvaukseen lisätään ympäröivän maaston haastavuus, kätkön löytämisen haastavuus ja kätköpurkin koko. Lisäksi geokätköä ja aluetta voi kuvailla sanoin esimerkiksi kertoa, onko se löydettävissä talvisaikaan. Lisäksi kätkön tekijä on voinut kirjoittaa vihjeen helpottamaan kätkön löytymistä. Voit myös itse tehdä oman kätkösi.

Kanava lähellä kalliomaalauksia

Uuteen kaupunkiin on esimerkiksi mukava tutustua kätköillen, koska sen avulla pääsee huimiin paikkoihih, joihin ei muuten eksyisi. Tämä kannattaa muistaa myös ulkomaille matkatessa. Ympäristöön tutustumisen voi tehdä muutakin kautta kuin turistibussissa körötellen. Tässä harrastuksessa oppii näkemään luontoa uusin silmin. Ja tuttujakin paikkoja katsoa eri tavalla kuin ennen. Hauskinta on arvailla, miksi kätkö on  piilotettu juuri tähän miljööhön.

Aarrejahtiterveisin

Hanska

Marjapensaiden leikkaus

Viime viikolla kirjoitin vanhan omenapuun hoitoleikkauksesta ja samalla annoin  vinkkejä puun nuorennusleikkaukseen. Kevät on parsata aikaa myös monien puutarhapensaiden leikkaamiselle, joten tämä teksti kertoo siitä. Kohderyhmäksi valitsin marjapensaat, koska rakastan viinimarjoja. Vesi herahtaa jo kielelle pelkästä ajatuksesta tuoreista viinimarjoista vaniljajäätelön ja muurinpohjalettujen kera, NAM!

Karviaispensas

Puna- ja valkoherukat kukkivat vasta kolmannan vuoden versoilla. Tästä syystä pensaiden hoitoleikkaukset aloitetaan 6 vuotta istutksen jälkeen. Karviaiset ovat vielä hitaampikasvuisia kuin puna- ja valkoherukat, mutta niitä hoidetaan samalla tavalla. Karviaisetkin tuottavat satoa vasta vanhemmilla versoilla. Musta- ja viherherukat tuottavat runsaiten satoa 4-vuotiailla tai sitä nuoremmilla versoilla. Sen tähden hoitoleikkaukset alloitetaan jo 4 vuotta isutuksen jälkeen.

Pensaat siis leikataan keväällä ennen silmujen puhkeamista, käytännössä maalis-huhtikuun taitteessa. Pensaat voidaan leikata myös syksyllä heti sadonkorjuun jälkeen, mutta lehtien takia se on silloin hankalampaa. Puna- ja valkoherukat sekä karviaiset sietävät syysleikkausta musta- ja viherherukoita huonommin. Mitä pitemmälle syksyä mennään, sitä suurempi riski pensaalla on saada harmaahomesienitartunta leikkaushaavasta. Musta- ja viherherukoilla on kyky suojautua tautia vastaan.

Valkoherukka ennen ja jälkeen leikkauksen

Kuten aiemmin kerroin, puna- ja valkoherukat sekä karviaset leikataan ensimmäisen kerran 6 vuotta istutuksen jälkeen ja musta- sekä viherherukat 4 vuotta istutksen jälkeen. Siitä eteenpäin pensaita hoitoleikataan vuosittain, jotta ne pysyvät satoisina. Karviaista suosittelen leikkaamaan joka toinen vuosi, koska se on hitaampi kasvuinen. Marjapensaita leikattaessa tyvelle ei jätetä oksatappeja, vaan oksat leikataan maan tasalta. Lahoavista oksatapeista pensaaseen pääsee helposti leviämään sienitauteja.

Voimasakset on paras työväline vanhojen oksien poistoon. Ensin pensaasta poistetaan kaikki kuivuneet ja repeytyneet oksat. Sitten leikataan mahdolliset maahan asti taipuneet versot sekä liian kaukana pensaan tyvestä kasvavat versot. Tämän jälkeen tulee pensasta tarkkailla harkiten joka puolelta, sillä on  aika poistaa vanhimpia oksia. Vanha verso on tumma ja sen kuori hilseilee, siinä saattaa olla jopa sammalkasvustoa. Tällaisia vanhoja versoja poistetaan pensaasta 3-6 kerrallaan.

Mustaherukan oksien leikkaus.

Huomaa yläkuvan oksatapit - poistetaan.

Sitten vain odottamaan loppukesän marjasatoa ja toivotaan sen olevan runsas, sillä viime vuonna sato jäi toivottua pienemmäksi ja suurin osa siitä taisi mennä räkättirastaiden suuhun.

Oksaisin  terveisin

Hanska